1. Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyy usein väsymystä

Olo voi olla vetämätön, väsähtänyt ja totaalisen aloitekyvytön. Näihin oireisiin voi joskus tottua. Kuvittelemme helposti niiden olevan vain osa elämää ja tiettyä elämänvaihetta. Kuitenkin vasta laboratoriokoe saattaa paljastaa, että kyseessä olikin todellinen syy erilaisten oireiden taustalla.

Hiljalleen hiipivään vetämättömyyteen ei siis tarvitse totutella ja tyytyä; elinvoimat saadaan takaisin oikean hoidon myötä. Pitkittynyt väsymys ei kuulu kenenkään arkeen ja sen taustalla oleva syy on tärkeää selvittää. Joskus kyseessä on juurikin kilpirauhasen vajaatoiminta.

2. Ravintoaineista jodi, seleeni ja sinkki vaikuttavat kilpirauhasen toimintaan

Kilpirauhaselle tärkeitä ravintoaineita ovat erityisesti jodi, seleeni ja sinkki. Ravintoaineiden saanti turvataan ensisijaisesti monipuolisella ruokavaliolla.

  • Jodi. Jodia on luonnostaan esimerkiksi lihassa, kalassa ja kananmunassa. Saatavilla on myös jodioitua suolaa. Jodia ei pääsääntöisesti käytetä ravintolisänä.
  • Seleeni. Ravinnon mukana sitä saadaan esimerkiksi tonnikalasta, kalasta, sardiineista ja palkokasveista. Parapähkinät sisältävät paljon seleeniä, ja niitä kannattaa nauttia päivässä vain muutama, jotta seleenin saantimäärä täyttyy.
  • Sinkki. Osterit, simpukat sekä kana sisältävät paljon sinkkiä, ja sitä voidaan tarvittaessa käyttää myös ravintolisänä.

Jodin, seleenin tai sinkin saannista on harvemmin pulaa, mutta tämä riippuu yksilöllisesti omasta ruokavaliosta.

3. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi vaikuttaa elimistön lämmönsäätelyyn

Yksi vajaatoiminnan oire voi olla palelu. Jatkuva kylmän tunne voi toki johtua myös muista syistä, jopa ihan vain liikkumattomuudesta. Jatkuva palelu tai kylmä iho ei kuitenkaan ole normaalia, ja se voi viitata kilpirauhasen vajaatoimintaan.

4. Paino voi nousta ilman elintapojen muutosta

Selittämätön painonnousu voi liittyä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Yleensä painon kertymiselle löytyy selkeä syy elintavoista, kunhan vain olemme itsellemme rehellisiä. Lievä painonnousu tuskin on vaarallista, mutta mikäli kiloja vain kertyy ja kertyy, eikä elintavoissa ole tapahtunut muutoksia, voi tämä oire kertoa kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

5. Ilman kunnollista tutkimusta kilpirauhasen vajaatoiminta saatetaan helposti sekoittaa muihin sairauksiin

Kilpirauhasen vajaatoiminnan kaltaisia oireita esiintyy monien muiden sairauksien yhteydessä. Jos kilpirauhasen vajaatoimintaa ei todeta, tulee oireiden syy selvittää.

Seuraavat tilat voivat aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden kaltaisia oireita:

6. Kilpirauhasen vajaatoiminta on mahdollista selvittää laboratoriokokeella

Kilpirauhasen vajaatoiminta todetaan verikokeilla, ei pelkkien oireiden perusteella. Voit tilata kilpirauhasen testipaketit Puhdin kautta ilman lääkärin lähetettä. Testiin pääsee helposti ja nopeasti. Tulokset saat yleensä jo heti seuraavana päivänä ja tulosraporttia on helppo tulkita.

Testin tulokset on helppoa ottaa mukaan lääkäriin. Lääkärin etäkonsultaatio on mahdollista tilata erikseen tutkimusten jälkeen suoraan tulosraportilta, mikäli herää epäilys sairaudesta tai sinulla on oireita.

Uskomme, että jokainen ansaitsee enemmän puhtia. Terve keho luo hyvän pohjan arjessa jaksamiseen. 🙂

Haluamme auttaa sinua jaksamaan ja voimaan paremmin, emme uuvuttaa monimutkaisilla raporteilla. Näet Puhdin raportilta kaikki tulokset selkeinä palkkeina. Näet helposti, ovatko arvosi viitearvojen sisällä.

Opit myös, mitä eri arvot tarkoittavat ja miten voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi.

Teksti

Kirjoittajan avatar

Mirka Tuovinen vastaa Puhdilla palvelun jatkuvasta kehittämisestä ja viestinnästä.


Päivitetty: 23.11.2020

Onko sinulla kokemuksia aiheesta, joita haluaisit jakaa?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *