Siirry pääsisältöön
Etusivu / Tietopaketit / Ilmavaivat ovat ikäviä, mutta voivat poistua ruokavalion muutoksilla
Nainen paloittelee kurkkua

Ilmavaivat ovat ikäviä, mutta voivat poistua ruokavalion muutoksilla

Ilmavaivat ovat epämiellyttäviä, vaikkakin usein vaarattomia. Joskus ilmavaivat ja ilman kiertäminen vatsassa voi olla myös tuskallista ja kivuliasta. Ilmavaivat liittyvät usein tiettyihin ruoka-aineisiin.

Ilmavaivat

  • Palkokasvit voivat usein aiheuttaa ilmavaivoja.
  • Ruokavalion muutokset auttavat useimmiten ilmavaivoihin.
  • Oireiden taustalla voi olla myös jokin sairaus, kuten laktoosi-intoleranssi, keliakia tai ärtyvän suolen oireyhtymä, IBS.

Sisällysluettelo

Mikä aiheuttaa ilmavaivoja?

Pahantuoksuiset suolikaasut voivat olla varsinainen sosiaalinen haitta ja ikävistä oireista voi päästä eroon ruokavalion muutoksilla. Ilmavaivoja aiheuttavat esimerkiksi palkokasvit, jotka aiheuttavat monille vatsanväänteitä. Palkokasveissa on aineita, jotka kulkevat ohutsuolen läpi ja päätyvät paksusuoleen bakteerien ravinnoksi, ja kaasun määrä lisääntyy.

Suurin osa suolistossa liikkuvasta kaasusta syntyy paksusuolessa bakteerien tuottamana. Kaasua voi liikkua elimistössä myös nieltynä. Ihmisillä suolistokaasuja syntyy päivittäin noin 7–8 dl, mutta määrä on yksilöllinen. Kaasu poistuu suolistosta pieruina, joita yleensä päästellään noin 15–25 kertaa päivässä.

Mistä ilmavaivat johtuvat?

Laktoosi-intoleranssissa maitosokeri aiheuttaa ilmavaivoja paksusuoleen joutuessaan.

Ilmavaivojen taustalla voi olla keliakia.

Ärtyvän suolen oireyhtymässä (IBS) vatsan turvotusta esiintyy 70–90 prosentilla ja myös ilmavaivat ovat yleinen oire. Ärtyvän suolen oireyhtymä selittää usein vatsan ja suoliston oireet, joille ei ole löytynyt muuta syytä. Oireyhtymä on yhteydessä esimerkiksi tiettyihin ruoka-aineisiin (FODMAP-ruokavalio) ja stressiin.

Ärtyvän suolen yhteydessä turvotuksen taustalla voi olla tavallista suurempi suolistokaasun määrä tai sen hidas poistuminen. Saattaa myös olla, että paksusuolen seinämä reagoi normaalia herkemmin venytykselle.

Myös ummetuksen yhteydessä voi esiintyä ilmavaivoja.

Joskus myös ruoka-aineallergiat voivat aiheuttaa erilaisia vatsan oireita.

Mikäli epäilet sairautta, hakeudu lääkäriin. Oireet voivat liittyä myös johonkin muuhun tilaan tai sairauteen.

Miten ilmavaivoja hoidetaan?

Liikunta auttaa suolistokaasuja etenemään suolistossa. Pitkiä istumisaikoja kannattaa tästä syystä välttää. Kävelylenkki voi auttaa kummasti; aina liikunnan ei tarvitse olla pitkäkestoinen suoritus, jotta vatsan oireet helpottuvat. Säännöllinen liikunta auttaa erityisesti myös pitkällä aikavälillä.

Vältä ruoka-aineita jotka aiheuttavat ilmavaivoja. Ruokarytmin muuttaminen ja säännöllinen riittävän pienten aterioiden syöminen voi auttaa suolistoa toimimaan paremmin.

Ilmavaivoihin on myös olemassa lääkkeitä, joilla oireita voidaan tarvittaessa lieventää.

Mitkä ruoka-aineet aiheuttavat ilmavaivoja?

Tietyt ruoka-aineet tai ruoka-aineryhmät voivat aiheuttaa ilmavaivoja. Oireita aiheuttavat ruoat ovat usein yksilöllisiä. Niitä ruoka-aineita, jotka aiheuttavat oireita, kannattaa välttää.

Ilmavaivoja aiheuttavat yleensä esimerkiksi:

mahan turvotus ja pömpötys
Tietopaketti

Vatsan turvotus voi johtua ruokavaliosta

Vatsan turvotus ei useinkaan johdu sairaudesta, vaan tilanteen voi saada kuriin ruokavaliomuutoksilla. Mikä vatsan pömpötystä ja turvottelua aiheuttaa? Mitä ruokia kannattaa välttää tai suosia? Voiko turvotus liittyä sairauteen?

Nainen pitelee vatsaansa
Tietopaketti

Ummetus – Oireet, hoito ja ruokavalio

Ummetuksen hoito perustuu elintapojen muuttamiseen. Tärkeitä tekijöitä ovat riittävä veden juonti, kuitupitoinen ruokavalio, liikkuminen ja säännöllinen ulostamisrytmi. Vatsan ja suoliston oireiden taustalla voi olla useita eri syitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Miksi Puhti

Helppo – Kotimainen – Nopea

  • Puhti tarjoaa parasta palvelua oman terveyden mittaamiseen ja kehittämiseen.

  • Kaikki testit ilman lääkärin lähetettä.

  • Selkeät paketit ja edullinen hinnoittelu.

  • Näytteenotto Mehiläisen laboratorioissa yli 75 toimipisteessä ympäri Suomen.

  • Suurin osa testeistä analysoidaan Suomessa Mehiläisen laboratorioissa.

  • Tulokset yleensä jo heti seuraavana arkipäivänä.

  • Selkeä ja helppolukuinen tulosraportti.

  • Tarvittaessa voit tilata erikseen Mehiläisen lääkärin neuvonnan testien jälkeen.

  • Saatavilla myös hyvinvointivalmennuksia.

  • Tiedot pysyvät Suomessa korkean turvaluokituksen palvelinsalissa.

AVAINLUVUT

Yli

4 500 000

testiä analysoitu

Palautteen keskiarvo

9,5

Google-tähdet

4,9 / 5

Mediassa nähty

Siirry maksamaan: : 0,00