Vaikka triathlonia voi harrastaa ilman kilpailullisia tavoitteita, on lähes jokaisella triathlonistilla jonkinlaisia tavoitteita kilpailemisen suhteen. Ns. matalan kynnyksen tapahtumat ovatkin hyvä vaihtoehto vaativille pidemmän matkan kilpailuille.
Kirjoittaja: Kalle Kiviranta
Kilpailujen voitosta taistellaan tosissaan, mutta valtaosa osallistujista kamppailee itseään vastaan ja yrittää parantaa omaa suoritustaan tai on nauttimassa tapahtumasta ja sen ilmapiiristä. Tämä toisia kunnioittava ja hyvä yhteisöllinen meininki on hyvä säilyttää, koska se on kasvavan kunnon lisäksi ihmisille äärimmäisen tärkeää.
Harrastuksesta pitää pystyä nauttimaan, vaikka toki joskus epäonnistuneen suorituksen jälkeen ottaakin päähän. Jotta harrastuksesta syntyy elämäntapa, se kannattaa pitää pääasiassa plusmerkkisenä, niin positiivinen innostus säilyy.
Älä pelkää kilpailemista
Aloittelevankaan triathlonharrastajan ei kannata pelätä kilpailemista tai kilpailuihin osallistumista. Kilpailemisella on harrastuspohjaisessa toiminnassa huono kaiku, vaikka kaikki vähintään alitajuisesti kilpailemme itseämme vastaan tekemällä suorituksia, joihin emme aikaisemmin tienneet pystyvämme. Moni kilpailee aikaa vastaan pyrkimällä tavoiteaikaan ja useimmat kilpailevat myös toisia vastaan. Kilpaileminen kannattaa ottaa positiivisena stressinä, motivaattorina ja tsempparina kohti omia tavoitteita, sillä “lappu rinnassa” saamme itsestämme aina vähän enemmän irti.
Hyödynnä muut tapahtumat
Ennen triathlonkauden alkamista ja ensimmäistä triathlonstarttia kannattaa osallistua vaikkapa juoksutapahtumaan tai triathlonin harjoituskisaan/yhteisharjoitukseen. Jos sinulla on taustaa muista (kestävyys)lajeista, toimivat nämä lyhyehköt kilpailut tai harjoitustriathlonit hyvinä kovatehoisina harjoituksina.
Jos sinulla ei ole kokemusta minkään kestävyyslajin kilpailutapahtumaan osallistumisesta, toimivat sellaiset myös hyvänä oppina kilpailuun osallistumisesta, jännityksen ja kisarutiinien hallitsemisessa. Voit myös testata omaa kuntotasoa yhden triathlonlajin suorittamisesta vaikkapa 5 km juoksukilpailussa tai osallistumalla 10–20 km harjoitustempoajoon.
Kilpailusuunnitelma
Kilpailusuunnitelma on tärkeä osa valmistautumista. Yleensä omat ns. pääkilpailut kannattaa pistää ajoissa kalenteriin. Tämä on tärkeää jo ihan käytännön syistä, koska monesti muita menoja joutuu suunnittelemaan sen mukaan, että pääsee kilpailuun mahdollisimman stressittömästi.
Henkinen puoli on myös tärkeää, koska kilpailufiilikseen on hyvä päästä mukaan ilman paineita muista asioista. Jos mahdollista, kannattaa jälkipeleihinkin jättää aikaa. Ennen tärkeitä kilpailuja kannattaa tehdä joitakin startteja, varsinkin jos oma kilpailukokemus on vähäistä tai sitä ei ole lainkaan. Osallistumalla tapahtumaan oppii melkein joka kerta jotain uutta ja kilpailujännityksen käsittely tulee helpommaksi. Lisäksi välinepuolen rutiinit on hyvä opetella hallitsemaan, mikä ottaa aikansa. Mitä paremmin hallitsee kaikki rutiinit tapahtumien ympärillä, sitä enemmän jää energiaa itse suoritukseen ja siitä nauttimiseen.
Erinomainen tapa tutustua kilpailemiseen ovat seurojen viikkokisat ja erilaiset cupit, joita järjestävät useat seurat ympäri Suomen. Niissä kilpailemiseen voi perehtyä seurakavereiden opastuksella ja ilman isompia satsauksia.
Kuinka usein kannattaa kilpailla
Sopiva kilpailujen määrä on yksilöllistä. Liian usein ei kannata kilpailla, sillä seurauksena olla henkinen väsymys. Osallistutaan tapahtumiin millä tasolla tahansa, on tilanne aina stressaava. Liian harvoin kilpailemalla, siihen liittyviin toimintoihin ei tule rutiineja ja toisaalta oman kehittymisen seuraaminen on myös hankalaa.
Triathlonin kokonaissuorituksen pääsee tekemään ilman kompromisseja käytännössä ainoastaan tapahtumissa, koska niissä järjestelyt on toteutettu niin, että vaihtoihin menee minimaalisen vähän aikaa. Suomessakin osassa tapahtumista on muulta liikenteeltä suljetut reitit, joka antaa mahdollisuuden keskittyä enemmän omaan suoritukseen. Sopivasti rytmitetyt kilpailut nostavat kuntoa, kun niistä malttaa palautella riittävästi ja tekee kilpailujen välissä palauttavaa peruskestävyysharjoittelua.
Suomen kesä ja sitä kautta aktiivinen kilpailukausi on suhteellisen lyhyt. Ensimmäiset kisat ovat kesäkuun alussa ja kausi päättyy usein elokuun loppupuolella. Tuona aikana ehtii hyvin käymään 4–6 kilpailua, jos kilpailee lyhyemmillä matkoilla. Jos tähtäin on pidemmillä matkoilla, niin on järkevää aloittaa lyhyemmistä kisoista ja loppukesästä tehdä pitkämatka. Lyhyet kisat totuttavat lihaksia hyvin rasitukseen ja kisasuoritukseen liittyvät rutiinit tulevat kesän aikana tutuiksi.
Välineurheilua = välineet kunnossa
Triathlon on siinä mielessä välineurheilua, että kilpailupäivää varten kertyy paljon mukaan otettavia varusteita. Tarvitaan varusteet kaikkiin kolmeen lajiin, kelin mukainen vaatetus sekä juomat ja energiat. Mukaan otettavien varusteiden määrä riippuu tietysti kilpailtavasta matkasta. Mitä pidempi kilpailu, sitä enemmän on muistettavaa.
Kilpailupäivän lähestyessä on syytä miettiä jo muutamaa päivää aikaisemmin, ovatko kaikki tarvittavat varusteet koossa. Mikään ei ole stressaavampaa kuin haalia kilpailujännityksen vallitessa puuttuvia varusteita kiireellä kasaan.
Aloita varusteiden tarkastus pyörästä: toimivatko vaihteet ja jarrut, ovatko ruuvit tarpeeksi tiukalla ja renkaat kunnossa? Mikäli et hallitse pyörän huoltoa, anna se ammattilaisen tehtäväksi varsinkin ennen tärkeää tavoitetta. Mukaan tarvitaan myös vararengas ja renkaanvaihtovälineet. Opettele vaihtamaan rengas ennen kilpailua niin hyvin kuin mahdollista, jotta kilpailussa siihen ei mene ylimääräistä aikaa.
Kilpailupaikalla
Ennen kilpailupaikalle matkustamista on hyvä tutustua reitteihin, aikatauluihin ja kilpailuohjeisiin. Varsinkin pyöräilyreitin maasto kannattaa huomioida jo harjoitteluvaiheessa, jos se on poikkeuksellisen mäkinen, tuulinen tai tekninen.
Jos tiedossa on erityisen kuuma, kostea, kylmä tai tuulinen sääolosuhde, on myös siihen osattava varautua sekä harjoitella kilpailutilannetta vastaavassa olosuhteessa mahdollisuuksien mukaan. Viimeistään kilpailupaikalla kannattaa tutustua myös kulkureitteihin: mistä siirrytään lähtöalueelle, miten vaihtopaikalla liikutaan, missä on oma vaihtoalue, mihin jätetään varusteet ja mistä ne noudetaan?
Mitä suurempi tapahtuma, sitä organisoidumpaa ja rajoitetumpaa liikkuminen on. Tämä koskee myös kannustajia. Paikallista etukäteen myös vessojen sijainti sekä kilpailualueella että reiteillä. Kannattaa tutustua sääntöihin ja osallistua kilpailuinfoon, sillä niissä tuodaan esille kunkin kilpailun erityiset ohjeet. Peesausta rajoittavat säännöt ja rangaistuskäytännöt voivat hieman vaihdella ja erityisiä ohjeita annetaan yleensä koskien huoltamista, roskaamista ja turvallisuutta.
Aikatauluta oma tekeminen
Kilpailua edeltäville päiville kannattaa tehdä itselleen aikataulu ja toimintajärjestys kilpailujärjestäjien antaman aikataulun pohjalta. Huomio etenkin kilpailunumeroiden haun aikataulu, kilpailuinfon ajankohta, varusteiden vientiaika vaihtopaikalle sekä kellonaika, jolloin täytyy ryhmittyä lähtöalueelle starttia varten. Näiden tietojen perusteella on sujuvaa aikatauluttaa oma saapuminen kilpailupaikalle ja muu toiminta siten, että turhaa energiaa ei kulu etsimiseen ja pakollisiin toimintoihin.
Ennen tärkeää tavoitetta on varattava aikaa myös lepäämiseen ja rauhoittumiseen. Käy kilpailua edeltävänä iltana mielessäsi läpi koko seuraavan vuorokauden kulku ja tarkista, että kaikki tarvittavat varusteet ovat kunnossa ja oikeilla paikoillaan. Tämä muutaman minuutin kestävä mielikuvaharjoitus antaa varmuutta sekä rauhoittaa hetkeksi keskellä kilpailujännitystä.
Ensimmäiseen triathlonkilpailuun valmistautuminen:
Tee muistilista mukaan otettavista varusteista viimeistään kilpailuviikon alussa.
Pakkaa kaikki varusteet mukaan hyvissä ajoin.
Tutustu huolellisesti kilpailuohjeisiin ja -paikkaan, jotta vältyt ylimääräiseltä säätämiseltä.
Mene ajoissa paikalle, jotta ehdit rauhassa tutustua suorituspaikkoihin. Reittejä ei välttämättä voi/kannata kiertää, mutta opettele ainakin uinnista tulo, vaihtoalueelle tulo uinnista ja pyöräilystä, oma vaihtopaikka ja vaihtoalueelta poistuminen pyöräilyyn ja juoksuun. Yritä hahmottaa reitti ja paina mieleen tärkeimmät risteyskohdat ja kierrosten lukumäärät.
Käy kilpailuinfossa ja kysy rohkeasti kokeneemmilta kilpailijoilta neuvoa.
Ota uinnin lähtö varman päälle, sillä se on riskialttein kohta keskeyttämiselle. Ota omaa tilaa ja rauhoita tilanne.
Ota myös vaihtopaikoilla rauhallisesti, jotta kaikki varusteet tulevat mukaan.
Liikkujille suunnattu paketti sisältää Puhti-terveystarkastuksen lisäksi liikkujille tärkeitä mittareita. Mukana on esimerkiksi suoritus- ja palautumiskyvyn kannalta tärkeitä testejä kuten raudan ja D-vitamiinin pitoisuudet, magnesium, B12-vitamiini sekä nestetasapainoon liittyvä kalium.
Liikkujille suunnattu paketti sisältää Puhti-terveystarkastuksen lisäksi liikkujille tärkeitä mittareita. Mukana on esimerkiksi suoritus- ja palautumiskyvyn kannalta tärkeitä testejä kuten raudan ja D-vitamiinin pitoisuudet, magnesium ja lisäksi B12-vitamiini, nestetasapainoon liittyvä kalium sekä vapaa laskettu testosteroni.
Triathlonin lajit ovat uinti, pyöräily ja juoksu. Kolmen suositun lajin yhdistelmä tarjoaa monipuoliset harjoittelumahdollisuudet, kiinnostavan lajiympäristön ja haastavia hetkiä kilpailujen parissa.
Triathlonharjoittelun mielletään monesti vievän paljon aikaa. Toki näin on huipputasolla, mutta
harrastuksena laji ei vaadi ajallisesti sen enempää viikoittaista harjoitteluaikaa kuin muutkaan
lajit.
Harjoittelun suunnittelussa kolme keskeistä asiaa ovat aiempi liikunnallinen tausta, ajankäytölliset resurssit ja tavoite, johon suunnittelu tähtää. Aikaisempi tausta ja lahjakkuus määrittelevät sen, millaista harjoittelukuormaa ihminen teoriassa kestää ja sen, millaisiin tuloksiin omalla lahjakuudella voi päästä.
Triathlonissa yhdistyy kolme lajia: uinti, pyöräily ja juoksu, jotka ovat vuodesta toiseen Suomen
suosituimpia ja harrastetuimpia liikuntamuotoja. Miksi ei siis kannattaisi yhdistää niitä kaikkia?
Alkuun haastavinta on oppia lajien suoritustekniikat.
Onko tavoitteena esimerkiksi triathlon? Mitkä arvot vaikuttavat harjoitteluun? Miten treeniä voi optimoida ja tuloksia parantaa veriarvojen testauksen avulla? Mitkä tekijät edesauttavat treeniä?
Janakkalan Janaa edustava, Helsingissä asuva kolmiloikkaaja Iikka Alingué seuraa terveyteen ja suorituskykyyn vaikuttavia arvoja Puhdin laboratoriokokeilla. Iikka on käynyt liikkujan terveystarkastuksessa muutamaan otteeseen kauden eri vaiheissa.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Näistä evästeistä välttämättömiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen. Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi. Käytämme tietoja myös markkinoinnin ja myynnin kohdentamiseen. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta. Keraamme evasteita, jotta ymmartaisimme paremmin, miten kavijat kayttavat sivustoamme ja millainen sisalto ja tekniset ratkaisut heita palvelevat parhaiten. Kavijatietojen analysointi auttaa meita kehittamaan sivustoamme entista palvelevammaksi. Kaytamme tietoja myos markkinoinnin ja myynnin kohdentamiseen.
Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden, verkko-ostosten tekemisen, palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena tai chat-viestinnän asiakaspalvelumme kanssa. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti.
Cookie
Kesto
Kuvaus
__cfduid
29 days 23 hours 59 minutes
The cookie is used by cdn services like CloudFare to identify individual clients behind a shared IP address and apply security settings on a per-client basis. It does not correspond to any user ID in the web application and does not store any personally identifiable information.
ac_enable_tracking
4 weeks
This cookie is set by Active Campaign to denote that traffic is enabled for the website.
cf_use_ob
past
Cloudflare sets this cookie to improve page load times and to disallow any security restrictions based on the visitor's IP address.
cookielawinfo-checkbox-advertisement
11 months 29 days 23 hours 59 minutes
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category ''Advertisement''.
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months 29 days 23 hours 59 minutes
This cookies is set by GDPR Cookie Consent WordPress Plugin. The cookie is used to remember the user consent for the cookies under the category ''Analytics''.
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-non-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Non Necessary".
cookielawinfo-checkbox-non-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Non Necessary".
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months 29 days 23 hours 59 minutes
This cookie is used to keep track of which cookies the user have approved for this site.
CookieLawInfoConsent
1 year
Records the default button state of the corresponding category & the status of CCPA. It works only in coordination with the primary cookie.
csrftoken
1 year
This cookie is associated with Django web development platform for python. Used to help protect the website against Cross-Site Request Forgery attacks
PHPSESSID
1 year
This cookie is native to PHP applications. The cookie is used to store and identify a users' unique session ID for the purpose of managing user session on the website. The cookie is a session cookies and is deleted when all the browser windows are closed.
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Nämä evästeet keräävät anonyymiä tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään miten verkkosivustoamme käytetään. Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_gat_UA-126562448-1
1 minute
This is a pattern type cookie set by Google Analytics, where the pattern element on the name contains the unique identity number of the account or website it relates to. It appears to be a variation of the _gat cookie which is used to limit the amount of data recorded by Google on high traffic volume websites.
fontSize
never
No description available.
loglevel
never
Maintains settings and outputs of Developer Tools Console.
sgid
2 years
Generic cookie identifiers
test_cookie
11 months
This cookie is set by doubleclick.net. The purpose of the cookie is to determine if the users' browser supports cookies.
YSC
1 year
This cookies is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos.
Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä, esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme mainontamme tehokkuutta. Uutiskirjeistä keräämme tietoa, esimerkiksi kirjeiden avaajista.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_clck
11 months 29 days 23 hours 59 minutes
No description
_ga
2 years
This cookie is installed by Google Analytics. The cookie is used to calculate visitor, session, camapign data and keep track of site usage for the site's analytics report. The cookies store information anonymously and assigns a randoly generated number to identify unique visitors.
_ga_*
1 year 1 month 4 days
Google Analytics sets this cookie to store and count page views.
_ga_KTK20064LC
1 years 11 months 28 days 23 hours 59 minutes
No description
_gat_UA-*
1 minute
Google Analytics sets this cookie for user behaviour tracking.
_gcl_au
2 months
This cookie is used by Google Analytics to understand user interaction with the website.
_gid
1 day
This cookie is installed by Google Analytics. The cookie is used to store information of how visitors use a website and helps in creating an analytics report of how the wbsite is doing. The data collected including the number visitors, the source where they have come from, and the pages viisted in an anonymous form.
_wpfuuid
10 years
This cookie is used by the WPForms WordPress plugin. The cookie is used to allows the paid version of the plugin to connect entries by the same user and is used for some additional features like the Form Abandonment addon.
CLID
11 months 29 days 23 hours 59 minutes
No description
CONSENT
2 years
YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data.
gid
2 years
Google Analytics installs this cookie to store a unique value when the user visits each page.
giosg_chat_id_3252
2 years
Organization specific visitor identifier
giosg_gid_3252
2 years
Globally unique identifier of the visitor
giosg_gsessid_3252
30 minutes
Identifier of the visitor's current session
GPS
30 minutes
This cookie is set by Youtube and registers a unique ID for tracking users based on their geographical location
gscs
never
The gscs cookie registers data on visitors web site-behavior. This is used for used for personalization and interest targeting.
prism_610032086
4 weeks
No description
test_cookie
11 months
This cookie is set by doubleclick.net. The purpose of the cookie is to determine if the users'' browser supports cookies.
undefined
never
Wistia sets this cookie to collect data on visitor interaction with the website's video-content, to make the website's video-content more relevant for the visitor.
Näitä evästeitä asettavat mainonta- ja kohdistustyökalut. Evästeet keräävät kävijöistä tietoja, joiden avulla voimme kohdistaa markkinointia ja sisältöjä kävijöille myöhemmin myös oman sivustomme ulkopuolella. Voit nähdä mainoksia kolmansien osapuolien verkkosivuilla sen perusteella, miten olet toiminut sivuillamme tai mitkä asiat sinua ovat kiinnostaneet. Nämä evästeet eivät tallenna tunnistettavissa olevia henkilötietoja, mutta ne voivat tunnistaa selaimesi sekä laitteen, jolla olet verkossa. Jos et hyväksy näitä evästeitä, näkemäsi mainokset eivät välttämättä vastaa omia mielenkiinnon kohteitasi.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_fbp
2 months
This cookie is set by Facebook to deliver advertisement when they are on Facebook or a digital platform powered by Facebook advertising after visiting this website.
fr
2 months
The cookie is set by Facebook to show relevant advertisments to the users and measure and improve the advertisements. The cookie also tracks the behavior of the user across the web on sites that have Facebook pixel or Facebook social plugin.
IDE
2 years
Used by Google DoubleClick and stores information about how the user uses the website and any other advertisement before visiting the website. This is used to present users with ads that are relevant to them according to the user profile.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months
This cookie is set by Youtube. Used to track the information of the embedded YouTube videos on a website.
yt-remote-connected-devices
never
YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video.
yt-remote-device-id
never
YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video.
yt.innertube::nextId
never
This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen.
yt.innertube::requests
never
This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen.