Transferriinireseptori, liukoinen (S -TfR)

Ilman paastoa

Transferriinireseptori on raudan kuljetusvalkuaisen vastaanottajamolekyyli. Se ottaa vastaan punasolulle kuljetetun raudan ja sen avulla rauta siirtyy punasolun sisälle. Transferriinireseptorin pitoisuus veressä kohoaa raudanpuutteen yhteydessä. S-TfR-testiä käytetään raudanpuutteen toteamisessa.

32,95 

Transferriinireseptori, liukoinen (S -TfR) tutkimus

  • Transferriinireseptori on raudan kuljetusvalkuaisen vastaanottajamolekyyli. Sen tehtävänä on kuljettaa transferriiniin sitoutunutta rautaa solun sisälle.
  • Liukoinen transferriinireseptori on punasolun pinnalla olevan reseptorin alayksikkö, jota vapautuu verenkiertoon punasolujen kypsyessä.
  • Transferriinireseptorien määrä lisääntyy raudanpuutteen yhteydessä, jolloin myös liukoisen transferriinireseptorin määrä verenkierrossa nousee. Arvon kohoaminen voidaan havaita jo raudanpuutteen alkuvaiheessa.
  • Testiä käytetään raudanpuuteanemian toteamisessa.

Tutustu myös seuraaviin tutkimuspaketteihin:

Selkeä tulosraportti

Haluamme auttaa sinua jaksamaan ja voimaan paremmin, emme uuvuttaa vaikeaselkoisilla raporteilla.

Näet raportilta kaikki tulokset selkeinä palkkeina. Näet helposti, ovatko arvosi viitearvojen sisällä.

Opit myös, mitä eri arvot tarkoittavat ja miten niihin voi vaikuttaa esimerkiksi elintavoilla. Saat selkeän näkymän tuloksiin, apua tulkintaan ja ideoita kehittymiseen.

Tarvittaessa saat yhteyden lääkäriin tai voit tulostaa tulokset mukaan omalle lääkärillesi.

Asiakkaiden kokemuksia Puhdista

Testitulokset ovat selkeitä ja helposti ymmärrettävissä

Olen käyttänyt Puhdin palveluita useaan kertaan, ja pidän siitä, miten vaivatonta ja nopeaa testeissä käynti ja tulosten saaminen on. Minulle nämä erilaiset mittaukset antavat avainlukuja, joilla tarkkailen hyvinvointiani.

Marika

Suosittelen, että aivan jokainen kävisi mittauttamassa arvonsa!

Olen kokenut aikaisemmin hankalaksi päästä verikokeisiin ja niiden tulkinta on ollut vaikeaa.

Puhdin kautta verikokeiden tilaaminen sekä niihin pääsy oli nopeaa ja vaivatonta. Raportti tuloksista oli helposti tulkittava ja informatiivinen. Olin yllättynyt, että tutkimuksissa selvisi, että minulla on D-vitamiinin vajetta sekä liian alhainen ferritiini.

Jutta Larm
Jutta Larm, hyvinvointiyrittäjä

Suosittelin jo monelle tutulle ja suosittelen edelleen!

Valitsin Puhdin raudanpuutanemian hoidon seurannan vuoksi. (lääkärin kanssa seuranta loppui) Halusin myös samalla selvittää muita mahdollisia vitamiinipuutoksia. Puhdin toiminta on sujuvaa ja tulokset tulevat nopeasti ja ovat helppolukuista ja jokaisen tutkimustuloksen yhteydessä on tietoa tutkitusta asiasta. Suosittelin jo monelle tutulle ja suosittelen edelleen!

Outi, Raisio

Olen tyytyväinen saamaani tietoon

Palvelunne on onnistunut tuotetarjonnaltaan ja hinnoittelultaan. Etsin netistä Ferritiinin mittausta ja löysin palvelunne. Kyseinen arvo oli itselläni alarajalla ja veren punaisuutta mittaava arvo alle alarajan. Ko tiedot tukevat olettamaani, että rautavarastoni ovat puutteelliset. Olen tyytyväinen saamaani tietoon.

Mauno, Tampere

Kaikin puolin hyvä juttu

Näin teidän mainoksen facebookissa ja oli hyvä juttu kun ei tarvinnut lääkärin lähetettä.
Olin käymässä ravintoterapeutilla ja siellä tuli puheeksi esim. ferritiiniarvo ja oli niin helppoa vaan tilata kys. kattavat kokeet ja nopea pääsy kokeisiin ja nopeat tulokset; mitkä oli tosi selkeät ja niistä sai paljon tietoa.
Löytyihän niistä huonoja tuloksiakin mitä olin vähän ajatellutkin mutta nyt niistä sai varmuuden. Kaikin puolin hyvä juttu. Siitä kiitos teille.

Tuula, Hyvinkää

Suosittelen todella lämpimästi

Suosittelen todella lämpimästi Puhti-verikokeita. Näytteenotto on helppoa, nopeaa ja ystävällistä ja vastaukset tulevat nopeasti.

Kati Jaakonen, Hellapoliisi Oy

Onnistuitte vallan mainiosti

Helppokäyttöinen ja tulokset tulivat jo samana iltana. Raudanpuutteeni tuli ilmi. Ystävättereni tilasi jo saman testin

Aikku, Espoo

Puhdin testit antoivat uutta motivaatiota pitää itsestä huolta!

Palvelu toimi mutkattomasti, koska kaiken sai hoidettua kännykällä. Tilaus vain verkkokaupasta ja ohjeet tuli puhelimeen. Myös sitä kautta sai varattua ajan labraan heti seuraavalle viikolle. Itse testissä käyminen oli sujuvaa, ei turhia odotusaikoja tai lähetteitä. Homma oli ohi hetkessä. Tulokset oli myös yllättävän laajat! Sain kaikki tiedot aina kolesterolista tulehdusarvoihin.

Testeissä selvisi, että miulla on hemppari ja ferritiini oli pohjalukemissa. Lisäksi selvisi että D-vitamiinia pitää alkaa taas ottamaan purkista. Testistä oli enemmän hyötyä kun osasin olettaa etukäteen. Tavoitteena on käydä seurantakokeessa viimeistään puolen vuoden päästä.

puhti palaute lotta
Lotta, Jyväskylä

Koko palvelukokemus oli erittäin positiivinen

Palvelu toimi erittäin näppärästi ja tulokset tulivat todella nopeasti. Koko palvelukokemus oli erittäin positiivinen. Työskentelelen hyvinvoinnin parissa valmentajana ja luennoitsijana, ja myös asiakkaideni kokemukset Puhdista ovat olleet pelkästään positiivisia. Jotain on silloin tehty oikein, kun ihmiset eivät malta olla puhumatta positiivisista kokemuksistaan! Tätä on todellakin on helppo suositella muille.

Kaisa, valmentaja ja tietokirjailija

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mittautin noin paljon arvoja. Kaikki tuli kerralla hyvin kuntoon.

Odotin hyvää palvelua ja sitä myös sain. Ihmisten pitäisi enemmän panostaa omassa hyvinvoinnissaan tällaiseen konkreettisen tiedon hankintaan. Tuloksia ei pidä pelätä, koska on hyvä tietää mitä omassa kehossa tapahtuu ja voida vaikuttaa siihen jos jokin arvo ei ole kohdallaan.

Eveliina, Muurame

Palvelu oli ystävällistä, nopeaa ja pääsin labraan reilusti etuajassa

Halusin mittauttaa ferritiinin, koska se on minulla aiemmin ollut alhaalla. Niin oli nytkin, ja osaan tarttua asiaan. Samalla selvisi, että myös d-vitamiiniarvot ovat alarajoilla. Tulokset valmistuivat nopeasti ja olivat helppoja tulkita.

Suvi, Espoo

Ennakointi on parasta terveyden ylläpitoa

Meille on tärkeää säännöllisesti seurata omaa terveydentilaa, vaikka mitään selviä oireita ei olisi ennestään. Tässä Puhti on todellakin avuksi, sillä tilaamiseen menee vain muutama minuutti ja näytteenotossa voi käydä joustavasti vaikka työmatkan ohella.

Emilia

Hyvät selkeät raportit

Hyödymme tuloksia tarvittaessa joukkueen lääkärin ohjeistuksella. Meille ehkä tärkeimpiä olivat ferritiinin, kilpirauhasarvojen sekä D-vitamiinitason mittaukset. Useilla pelaajilla on ollut rautavarastoissa puutetta, joten sitä seurataan. Ei jääty kaipaamaan mitään. Mittaamme jatkossa arvoja kaksi kertaa vuodessa.

Petri Heikkinen, fysiikkavalmentaja
Oulun Lippo

Ystävä vinkkasi

Ystävä vinkkasi Puhti.fi labratestipaketista. Kiinnostus testiin tuli kun halusin selvittää millainen vaikutus elämäntapamuutoksella on kehon hyvinvointiin. Tärkeä tieto oli ferritiini sekä d vitamiini arvot – korjauksen tarve merkittävä.

Mari, Jyväskylä

Miten pääsen mittaukseen?

  • Tilaa ensin sopivat testit Puhdin kautta ilman lääkärin lähetettä.
  • Laboratoriossa voi käydä usealla paikkakunnalla Suomessa. Suurin osa laboratorioista palvelee myös ilman ajanvarausta.
  • Saat tilauksen jälkeen sähköpostilla selkeät ohjeet näytteenottoon valmistautumiseen.
  • Näytteenotto vie vain muutaman minuutin.
  • Tulos valmistuu noin 3 päivän sisällä näytteenotosta. 
  • Kun tulokset ovat valmiina, saat ilmoituksen tekstiviestillä. Tämän jälkeen voit kirjautua Oma Puhti -osioon, josta näet selkeästi omat tuloksesi ja mitä ne tarkoittavat. Näet tulospalvelusta selkeästi, mitkä arvot ovat viitearvojen mukaisia ja mitä kukin arvo tarkoittaa.

Oma Puhti -osiosta löydät myös syventäviä artikkeleita ja vinkkejä miten voit kehittää omaa hyvinvointiasi.

Jos testin tuloksissa on jotain, josta haluat keskustella esimerkiksi lääkärin kanssa, voit tilata erikseen palvelumme kautta lääkärin etäkonsultaation.

Mikä on S -TfR-tutkimuksen hinta?

Tutkimuksen hinta on 32,95€.

Yli 40 euron tilaukset ilman näytteenottomaksua! Pienempiin tilauksiin lisätään 10 euron näytteenottomaksu.

Voinko lisätä tilaukseen muita testejä?

Kyllä voit. Kokoa oma laajempi testipaketti mittatilaustyökalulla. Lisää haluamasi tuotteet ostoskoriin niin voit hoitaa näytteenoton yhdellä kertaa. Voit lisätä tilaukseen esimerkiksi ferritiinin mittauksen.

Miksi Puhti

Helppo - Kotimainen - Nopea

  • Puhti tarjoaa parasta palvelua oman hyvinvoinnin mittaamiseen ja kehittämiseen.

  • Kaikki testit ilman lääkärin lähetettä.

  • Selkeä ja edullinen hinnoittelu.

  • Näytteenotto Mehiläisen laboratorioissa yli 75 toimipisteessä ympäri Suomen.

  • Testit analysoidaan Suomessa.

  • Tulokset yleensä jo heti seuraavana arkipäivänä.

  • Selkeä ja helppolukuinen tulosraportti.

  • Tarvittaessa voit tilata erikseen Mehiläisen lääkärin neuvonnan testien jälkeen.

  • Saatavilla myös hyvinvointivalmennuksia.

  • Tiedot pysyvät Suomessa korkean turvaluokituksen palvelinsalissa.

    Avainlippu

Usein kysytyt kysymykset

Jos haluat vaihtaa tilaamiasi tutkimuksia, voit pyytää tilaukseesi muutosta asiakaspalvelustamme ennen laboratoriossa käyntiä. Saat yhteyden meihin sivustomme chatin kautta tai puhelimitse (010 338 7049).

Jos tilauksessa on mukana kampanja- tai tarjoustuotteita tai pakettitutkimuksia, joissa on normaalia edullisempi hinta, emme voi hyvittää summaa täysimääräisenä; tällöin hyvitämme tuotteesta maksetun hinnan. Jos tuote vaihdetaan toiseen, huomioimme tuotteiden välisen erotuksen ja annetun alennuksen hyvityksen määrässä.

Huomiothan, että emme tee muutoksia jo käytettyyn tilaukseen eli muutos tilaukseen tulee tehdä ennen laboratoriossa käyntiä. Laboratoriossa käynnin jälkeen emme hyvitä käytettyjä tilauksia tai niiden osia.

Puhti-testien näytteenotto onnistuu yli 75 toimipisteessä 50 paikkakunnalla. Näytteet otetaan Mehiläisen laboratorioissa. Tilaa ensin valitsemasi testipaketti Puhdin verkkosivuilta. Laboratoriot sijaitsevat keskeisillä paikoilla kaupunkien keskustoissa. Paikkakunnat ja laboratorioiden tarkemmat sijainnit voit tarkistaa täältä. Useimpiin laboratorioihin pääset ilman ajanvarausta.

Suurin osa Puhdin testipaketeista otetaan nykyään ilman paastoa. Tiedon paastosta löydät sähköpostilla saamastasi ohjeesta näytteenottoon sekä testipaketin tai yksittäisen tutkimuksen sivulta. Lue tarkemmat ohjeet näytteenottoon.

Tunnistat paastoa vaativat yksittäiset tutkimukset pienestä f-kirjaimesta tutkimuksen lyhenteen edessä (esim. glukoosi fP -Gluk). Paastonäyte otetaan aamulla tai aamupäivällä yön yli kestäneen (8–12 tuntia) paaston jälkeen. Lasin vettä voi juoda aamulla.

Tietyt testit vaativat näytteenottoon tiettyä vuorokaudenaikaa (esim. testosteroni klo 7–10, kortisoli klo 6–10). Tämäkin mainitaan tuotesivulla.

Tulethan laboratorioon vain terveenä.

Tuloksia pääset katsomaan Oma Puhti -palvelussa. Palvelun käyttö vaatii vahvan tunnistautumisen suomalaisilla pankkitunnuksilla.

Havainnollistamme selkeästi, mitkä arvot ovat viitearvojen mukaisia ja mitä arvot tarkoittavat. Tulokset on mahdollista tulostaa tai ladata PDF-muodossa, kun kaikki tulokset ovat valmistuneet.

Halutessasi voit tilata erikseen lisämaksusta lääkärin konsultaation suoraan Oma Puhti -palvelusta. Palvelumme ei sisällä automaattisesti henkilökohtaista lääkärin tekemää tulkintaa tai diagnoosia tuloksistasi. Mikäli epäilet sairautta tai sinulla on oireita, olethan aina yhteydessä lääkäriin.

Testeissä kannattaa käydä heti, jotta voit seurata muutoksia terveydessä. Lähtötilanteen kartoittaminen ennen kuntoilun tai elämäntapamuutoksen aloittamista on mielekästä, jotta näet aikaansaadut muutokset konkreettisesti veriarvoissa. Paranevien arvojen seuranta voi motivoida jatkamaan elämäntapojen muutoksessa. Lähtötason tulokset ja seurantatestien arvot päivittyvät samalle raportille Oma Puhtiin, joten näet graafeista selkeästi aikaansaamasi muutokset.

Terveyden seuranta

Tulokset saat helppolukuiselle raportille Oma Puhti -osioon. Tulosraportista on tehty mahdollisimman selkeä. Raportoinnin selkeys on saanut myös paljon kiitosta asiakkailtamme!

Tuloksia voi katsoa sekä mobiilista että tietokoneelta. Tulokset on esitetty graafisesti ja kun käyt testeissä seuraavan kerran, päivittyvät uudet tulokset samoihin graafeihin. Tietyissä testeissä arvoa ei määritetä tarkasti tietyn rajan jälkeen, koska sillä ei ole diagnostista merkitystä.

Mikäli arvo on punaisella, on arvo viitearvojen ulkopuolella. Jos arvo on vihreällä, on se viitearvojen sisällä. Osassa arvoista on myös keltainen alue näiden välissä, joka merkitsee pientä poikkeamaa viitearvoista.

Tulokset voi tallentaa PDF-tiedostoksi, joka aukeaa esimerkiksi Adobe Acrobat -ohjelmalla. Halutessasi voit myös printata tulokset paperille.

Voit katsoa mallin Puhdin tulosraportista täältä.

Terveyden seuranta

Huomaathan, että suurin osa testipaketeista otetaan nykyään ilman paastoa. Tarkemmat tiedot löydät kunkin testipaketin tai tutkimuksen sivulta. Paastoa vaativan yksittäisen tutkimuksen tunnistat pienestä f-kirjaimesta tutkimuslyhenteessä.

Pyri nukkumaan, syömään, juomaan, liikkumaan ja työskentelemään normaaliin tapaan testiä edeltävinä päivinä. Pyri syömään samat ateriat samaan aikaan kokeita edeltävänä päivänä. Myös esimerkiksi voimakas stressi tai rankka urheilusuoritus edeltävänä tai samana päivänä voi muuttaa arvoja.

Voit lisätä valmiisiin testipaketteihin haluamiasi yksittäisiä tutkimuksia. Tilauksessa olevat testit otetaan samalla näytteenottokerralla; samassa tilauksessa olevia testejä ei voi jakaa eri näytteenottopäiville.

Voit lisätä uusia tutkimuksia aiempaan tilaukseesi. Tilaa testit normaaliin tapaan Puhdin sivulta; näytteenottaja näkee kaikki tilaamasi tutkimukset järjestelmästä. Puhdin testejä ei voi ostaa laboratorion kassalta.

Jos olet tehnyt erillisen lisätilauksen ja haluat ottaa kaikki testit samalla näytteenottokerralla, muista kertoa siitä laboratoriossa, jotta testit otetaan samalla kerralla.

Puhdin laboratoriokokeet eivät vaadi lääkärin lähetettä. Mikäli kuitenkin epäilet sairautta, ota aina yhteyttä lääkäriin.

Voit tilata erikseen palvelumme kautta lääkärin konsultaation testien jälkeen.

Saatat myös pitää...

Riittävä raudan saanti vaikuttaa muun muassa jaksamiseen, mielialaan ja yleisvointiin. Laajan raudanpuutteen ja anemian tutkimuksen tuloksena saat tärkeimmät arvot, jotka liittyvät rautaan, rautavarastoihin ja anemiaan.
Riittävä raudan saanti vaikuttaa muun muassa jaksamiseen, mielialaan, yleisvointiin ja sydämen toimintaan. Testipakettiin on valittu raudanpuutteen tarkasteluun tarvittavat testit. Pelkän ferritiinin lisäksi tulisi tarkistaa myös tulehdusarvo CRP ja verenkuva.

Avainluvut

icon-1

Yli

400 000

testiä analysoitu

icon-1

Palautteen keskiarvo

9,5
icon-1

Google-arviot

4,8 / 5

Mediassa nähty