Matilda Latvala on tuusulalainen suunnistaja. Matilda on käyttänyt Puhdin palveluita urheilun tukena ja kertoo nyt kokemuksistaan ja lajistaan!

Suunnistus on laji, joka haastaa urheilijan psyykkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia. Maastossa juokseminen vaatii kestävyyttä ja ketteryyttä. Toisaalta rastien virheetön löytäminen vaatii hyvää suorituksen hallintaa ja kartanlukutaitoa. Lajini antaa vapauden liikkua luonnossa kahliutumatta polkuihin tai teihin. Kehitys on jatkuvaa, sillä jokainen kilpailu ja harjoitus ovat eri tavalla haastavia.

Olen harrastanut suunnistusta pienestä pitäen. Ensimmäisissä virallisissa kisoissa olin 9-vuotiaana. Koko perheeni suunnistaa, joten kisamatkat ovat olleet aina meidän lomien kohokohta. Tällä hetkellä suunnistus on valloittanut elämäni lähes täysin. Treenaan ympärivuotisesti valmentajan ohjeistuksella n. 9 tuntia viikossa. Suunnistuksessa kisataan keskimatkalla, pitkällä matkalla, erikoispitkällä ja sprintissä, eli kaupunkisuunnistuksessa. Kauden päätavoitteeni on SM-kisoissa, erityisesti keskimatkalla. Me suunnistajat ollaan onnekkaita, sillä olemme voineet harrastaa lajiamme koronapandemian aikana. Ulkona harjoitettava yksilölaji on mahdollistanut kilpailujen järjestämiseen. Ainakin nyt alkukaudesta kisat on pystytty järjestämään lähes normaalisti.

Harjoittelussa on tärkeää kehityksen seuraaminen. Laktaattitesteillä määritetään sykealueet eri tehoisille harjoituksille. Laktaattitestit auttavat treenaamaan oikealla rasitusasteella. Tämän seurannan tukena käytän Puhdin palveluita. Jotta harjoitukset kehittävät, pitää terveyden perusta olla kunnossa. Puhdin testit pitävät huolta, ettei mikään harjoitus mene hukkaan huonon perusterveyden takia. Käyn vuosittain noin neljä kertaa testeissä, eli kolmen kuukauden välein. Lemppareita ovat liikkujan terveystarkastus ja D-vitamiini+ferritiini.

Puhti on mahtava palvelu urheilijoille! Näytteenoton ajankohtaa ei tarvitse suunnitella etukäteen. Sopii hyvin kiireiseen ja liikkuvaan elämääni.

Matildaa voi seurata ja kannustaa Instagramissa: @matilda_aliisa 🙂

Suunnistaja Matilda Latvala: Puhti on mahtava palvelu urheilijoille!

Kuvat: Katja Linnainmaa

Teksti

Kirjoittajan avatar


Päivitetty: 20.05.2021

Onko sinulla kokemuksia aiheesta, joita haluaisit jakaa?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *