Siirry pääsisältöön
Etusivu / Blogi / Puhti 1v. – Vauhdikas nousu hyvinvoinnin seurantaan

Puhti 1v. – Vauhdikas nousu hyvinvoinnin seurantaan

Puhti ensimmäinen vuosi

Ensimmäinen vuosi käynnistyi Puhdilla vauhdikkaasti. Jo yli 10 000 asiakasta on tarkistanut omaan hyvinvointiin liittyviä arvojaan Puhdin kautta. Kiitos hienosta alusta kuuluu asiakkaillemme ja kumppaneillemme!

Oman terveyden ja hyvinvoinnin seuraaminen ja kehittäminen on kiinnostanut useampia kuin vuosi sitten osasimme odottaa. Uuden palvelun innokas vastaanotto yllätti hiukan meidätkin”, kertoo Puhdin toimitusjohtaja Tero Era.

Palaute asiakkailta on ollut erittäin positiivista. Palautteen keskiarvo Google-arvosteluissa on 4,8/5. Asiakkaista 90% antaa arvosanaksi kympin tai ysin halukkuudesta suositella palvelua eteenpäin.

Mittauksista on haettu tukea esimerkiksi elämäntaparemonttiin, ruokavalion muutoksiin, väsymykseen tai urheiluharrastukseen. Hyvää palautetta on tullut erityisesti mittauksiin pääsyn helppoudesta ja tulosten raportoinnin selkeydestä.

Ensimmäisen vuoden aikana Puhdin palvelua ovat täydentäneet lääkärin puhelinneuvonta, joka aloitettiin yhteistyössä lääkäri Kimmo Salmisen vetämän eLääkäri-palvelun kanssa. Kirsi Englund on puolestaan tarjonnut laillistetun ravitsemusterapeutin palvelut asiakkaidemme tueksi.

Puhdin oma tiimikin on kasvanut vuoden aikana. Susanna Nuoramo tuli kokeneena sairaanhoitajana vahvistamaan tiimiä jo keväällä. Susanna keskittyy asiakaskokemuksen parantamiseen entisestään sekä yhteistyöhön sidosryhmien kanssa. Mirka Tuovinen on puolestaan aloittanut sisältöjen ja viestinnän parissa; häneltä ilmestyi juuri terveyttä edistävää ruokaa käsittelevä Kasviksilla, kiitos -kirjakin”, Tero jatkaa.

Oma terveys on nyt entistä helpompaa ottaa omiin käsiin

Omaehtoinen veriarvojen mittauttaminen ja valmiit laboratoriopaketit ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi. Moni on saanut apua esimerkiksi ferritiinin selvittämiseen ja D-vitamiinitasojen mittaukseen.

Monet ovat mitanneet omat arvonsa, vaikka mitään erityisiä oireita ei olisi ollut. Testeissä käyneet ovat antaneet palautetta siitä, että on hienoa saada varmistus myös sille, että kaikki on kunnossa.

Testien jälkeen on helppoa jatkaa terveellisten elämäntapojen parissa tietäen, että suunta on oikea. Myös mahdolliset muutokset huomaa ajoissa, kun seuraa arvoja säännöllisesti.

Toisaalta jos arvoissa on ollut jotain hälyttävää, on ollut helppoa hakeutua oikean hoidon pariin. Ei tarvitse arvailla, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet esimerkiksi vetämättömyyden tunteeseen.

Tavoitteemme on, että hyvinvoinnin seuraaminen olisi helppoa kaikille. Tässä on asiakaspalautteen mukaan myös onnistuttu. Testaukset ovat tukeneet asiakkaiden oman terveyden edistämistä ja sairauksien ennaltaehkäisyä”, Tero kertoo.

Monet asiakkaat ovat kertoneet myös, kuinka tulosten seuraaminen auttaa motivoimaan elämäntaparemontissa tai ruokavalion muutoksissa. Näin voimme keskittyä sairauksia ennaltaehkäisevään toimintaan.

Puhdin tuotevalikoima on laajentunut vuoden mittaan

Vuoden aikana Puhdin tuotevalikoima on laajentunut; saat nyt kauttamme testipaketteja erilaisiin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin räätälöitynä.

Laboratoriomittauksia on toteutettu erittäin onnistuneesti myös erilaisten hyvinvointivalmennusten yhteydessä. Veriarvojen seuraaminen ennen ja jälkeen valmennuksen on antanut tarkkoja tuloksia valmennusten tehokkuudesta. Yhdistämällä mittaukset ja valmennuksen pystytään myös motivoimaan osallistujia saavuttamaan parempia tuloksia.

Puhdin tarjonta on laajentunut myös yrityspuolelle. Työhyvinvoinnin, työssä jaksamisen sekä vireystilan selvittämisen mittauspaketit auttavat työyhteisöjä terveyden edistämisessä.

Viimeisimpänä uutuutena Puhdille on tullut saataville myös suomalaisten kumppaniemme geenitestit, joiden avulla voit selvittää esimerkiksi alttiutta tietyille elintapasairauksille.

Puhdin testejä voi nyt myös maksaa ePassi Hyvinvoinnilla.

Lahjakortti puolestaan on toimiva idea esimerkiksi joululahjaksi – hyvinvointia edistävä palvelu tavaran sijaan!

Otamme aina erittäin mielellämme vastaan palautetta ja kehitysideoita, joiden perusteella palvelua kehitetään tarpeisiinne vastaten jatkossakin.

Jatketaan yhdessä ja nostetaan hyvinvointi uudelle tasolle 2020!

Miksi Puhti

Helppo – Kotimainen – Nopea

  • Puhti tarjoaa parasta palvelua oman terveyden mittaamiseen ja kehittämiseen.

  • Kaikki testit ilman lääkärin lähetettä.

  • Selkeät paketit ja edullinen hinnoittelu.

  • Näytteenotto Mehiläisen laboratorioissa yli 75 toimipisteessä ympäri Suomen.

  • Suurin osa testeistä analysoidaan Suomessa Mehiläisen laboratorioissa.

  • Tulokset yleensä jo heti seuraavana arkipäivänä.

  • Selkeä ja helppolukuinen tulosraportti.

  • Tarvittaessa voit tilata erikseen Mehiläisen lääkärin neuvonnan testien jälkeen.

  • Saatavilla myös hyvinvointivalmennuksia.

  • Tiedot pysyvät Suomessa korkean turvaluokituksen palvelinsalissa.

AVAINLUVUT

Yli

4 500 000

testiä analysoitu

Palautteen keskiarvo

9,5

Google-tähdet

4,9 / 5

Mediassa nähty

Siirry maksamaan: : 0,00