Ale!

Suomisport.fi – Liikkujan terveystarkastus (nainen)

Liikkujille suunnattu paketti sisältää Puhti-terveystarkastuksen lisäksi liikkujille tärkeitä mittareita. Mukana on esimerkiksi suoritus- ja palautumiskyvyn kannalta tärkeitä testejä kuten raudan ja D-vitamiinin pitoisuudet, magnesium ja lisäksi B-vitamiineista B12 ja folaatti sekä nestetasapainoon liittyvä kalium.

149,00  134,00 

Paasto: 8–12 tuntia

Kun elimistösi on tasapainossa ja elintapasi kunnossa, voit saada lisää energiaa liikuntaan, jaksaa paremmin arjessa ja ennaltaehkäistä sairauksia.

Liikkujan terveystarkastus auttaa sinua:

  • tunnistamaan nykyisen tasosi, asettamaan tavoitteita ja tekemään parempia valintoja.
  • testaamaan, voisitko nauttia liikunnasta vielä enemmän ja saavuttaa omat tavoitteesi.
  • seuraamaan kehitystäsi hankkimalla seurantatestin esimerkiksi puolen vuoden päästä.

Selkeä tulosraportti

Haluamme auttaa sinua jaksamaan ja voimaan paremmin, emme uuvuttaa vaikeaselkoisilla raporteilla.

Näet raportilta kaikki tulokset selkeinä pylväinä. Näet helposti, ovatko arvosi viitearvojen sisällä.

Opit myös, mitä eri arvot tarkoittavat ja miten niihin voi vaikuttaa esimerkiksi elintavoilla. Saat selkeän näkymän tuloksiin, apua tulkintaan ja ideoita kehittymiseen.

Voit tilata erikseen lääkärin etäkonsultaation helposti suoraan tulosraportin lopusta, mikäli haluat keskustella tuloksistasi ja terveydestäsi, tulokset poikkeavat viitearvoista, sinulla on oireita tai herää epäilys sairaudesta.

Asiakkaiden kokemuksia

Aion käyttää Puhdin palveluita myös tulevaisuudessa oman terveydentilan tarkastelemiseen

Halusin saada kattavan kokonaiskuvan elimistöni tämänhetkisestä tilasta. Puhdin kautta tämä onnistui nopeasti ja vaivattomasti. Päädyin valitsemaan Liikkujan terveystarkastuksen, jossa mitattiin tärkeimpiä arvoja liikkujan hyvinvoinnin kannalta. Tulokset tulivat jo seuraavana päivänä ja ne oli merkitty selkeästi viitearvoineen. Puhti on nopea ja helppo tapa tarkastella omia terveyden kannalta tärkeitä arvoja ja plussaa on myös se, että Puhdin kautta pääsee tarvittaessa myös lääkärin etävastaanotolle.

puhti palaute oulu
Veera Eveliina, Oulu

Hienoa, että oman terveyden seuraamisesta on tehty helppoa

Puhdin palvelun helppous ja nopeus tekivät vaikutuksen. Tuotteet on paketoitu hyvin. Ajanvaraus sujuu käden käänteessä ja tulokset tulevat supernopeasti. Hienoa, että oman terveyden seuraamisesta on tehty helppoa.

Virpi Sarasvuo
Virpi Sarasvuo, yrittäjä ja hiihdon moninkertainen maailmanmestari

Tämä auttaa pitämään suorituskykyni jatkuvasti korkealla!

Pidän Puhti-palvelusta, koska sitä kautta minun on mahdollista saada nopeasti tarvittavat tutkimukset, aika verikokeisiin ja tuloksetkin tulevat todella nopeasti. Haluan pitää terveydestäni huolta, joten käyn säännöllisesti Puhdin kautta mittaamassa veriarvojani. Tämä auttaa pitämään suorituskykyni jatkuvasti korkealla!

 

Nooralotta Neziri, pikajuoksija, pika-aitajuoksija, Jyväskylä

Selkeää!

Selkeistä taulukoista oli helppo katsoa tulokset.

Sini, Raisio

Seuranta on tehty helpoksi

Samassa graafissa näkyy aiemmat tulokset, joiden tulkinta on tehty maallikollekin helpoksi. Aiempaan vertaavasta graafista näkee helposti, onko käyrä oikeaan suuntaan. Parannusta oli tullut lyhyessä ajassa jopa ilahduttavan paljon. Siitä tuli hyvä mieli, mutta ennen kaikkea motivaatiota jatkaa.

Puhti-kokemuksen yksi positiivinen sivutuote on ollut, että raudan imeytymiseen panostaessani löysin uusia lempiruokia lounaaksi. Seuraavan kerran aion käydä seuraamassa tilannetta kesäkuussa, jolloin toivottavasti parin muunkin arvo on entistä paremmin kohdillaan.

Heidi Lehikoinen hakeutui Puhdin testeihin selvittääkseen hyvinvointinsa tilaa ja saadakseen selville omaan terveyteen ja jaksamiseen liittyviä arvoja.
Heidi

Puhti on tehnyt verikokeiden ottamisesta helppoa, edullista ja nopeaa

Jotta tietää minne on menossa ja mitä on tarve tehdä, tulee tietää missä on nyt. Siksi seuraan oman kehoni tuntemuksia ja käyn verikokeissa säännöllisesti.

Helppo ja nopea testaus antaa selkeät suuntaviivat nykytilanteesta, jonka jälkeen joko yksin tai lääkärin etätapaamisella rakennan tarvittavat korjausliikkeet ja seuraan mitä tapahtuu.

Ennen verikokeiden ottaminen ja analyysin saaminen on ollut hidasta, vaivalloista ja kallista – Puhti on tehnyt siitä helppoa, edullista ja nopeaa. Siksi valitsen itse Puhdin palvelut ja suosittelen niitä myös asiakkailleni ja perheelleni.

Karita Tykkä
Karita Tykkä, holistinen hyvinvointivalmentaja, kirjailija ja luennoitsija

Koin hyötyväni palvelusta erittäin paljon ja aion ehdottomasti käyttää Puhdin palveluita uudelleen!

Palvelun tilaaminen oli erittäin helppoa ja ajan labrakokeisiin sai nopeasti. Myös tilaamani Firstbeat-mittaus tuli todella nopeasti.

Labrakokeiden tulokset tulivat jo samana päivänä kun kävin näytteenotossa. Otin vielä lääkärin puhelinkonsultaation labravastauksista. Lääkäri oli erittäin asiantunteva. Hän selitti vastaukset hyvin selkeästi ja antoi selkeät ohjeet jatkotoimiin ja hyviä vinkkejä mm. vitamiinien syömiseen.

Koin hyötyväni palvelusta erittäin paljon ja aion ehdottomasti käyttää Puhdin palveluita uudelleen! Kiitos Puhti.

Heidi Koistinen, Co-Owner / Headcoach at Crossfit Korjaamo.

Uskomaton palvelu, ja huomattavasti edullisempi kuin lääkärin kautta haettuna! 

Puhti todellakin yllätti helppoudellaan ja nopeudellaan! Tein liikkujan testin ja tuloksissa D-vitamiini oli punaisen puolella. Onneksi se on korjattavissa sillä, että muistaa ottaa sen purkista.

Uskomaton palvelu, ja huomattavasti edullisempi kuin lääkärin kautta haettuna!

Anni Hautala, radio- ja tv-juontaja

Iso kiitos!

Olen käyttänyt Puhtia vasta vähän aikaa ja onneksi löysin tämän palvelun!! Tulokset tulevat omalle asiakastilille ja parasta on, että samalla aikajanalla näkyy aina aikaisemmat tulokset ja niiden kehitys suuntaan tai toiseen. Siitä sitten alkuun oma tulkinta viitearvojen avulla ja parilla klikkauksella mahdollista valita eri jatkotoimenpiteitä, esimerkiksi lääkärin konsultaatio. Voi vaikka erilaisten kampanjoiden aikaan lunastaa haluamansa paketin ja varaus on voimassa vuoden, joten verikokeisiin ei tarvitse heti sännätä.

Heidi, Piispanristi

Mahtava palvelukokemus kokonaisuudessaan!

Urheilijalla keho on työväline, jonka haluaa pitää mahdollisimman terveenä ja suorituskykyisenä. Omassa jaksamisessa ja toimintakyvyssä ei kenenkään kannata tehdä kompromisseja ja mittaukset näyttävät selkeästi, mitä omassa kehossa on meneillään ja mihin kiinnittää erityistä huomiota. Käyn verikokeissa säännöllisesti, ettei mitään jää arvailujen varaan ja silloin näkee myös korjausliikkeiden vaikutukset.

Aina testien valinnasta näytteiden ottoon ja tulosten ällistyttävän nopeaan saantiin kaikki on tehty asiakkaalle helpoksi! Tulosten raportointi on tosi selkeää ja jokaisen arvon kohdalla on myös ilahduttavasti lisätieto-osio syventävää tietoutta kaipaaville. Mahtava palvelukokemus kokonaisuudessaan!

sanna kämäräinen puhti kokemus
Sanna Kämäräinen, kiekonheittäjä

Laskulla maksaminen myös hyvä juttu

Minulle suositeltiin Puhdin palvelua. Netistä verikoe paketin ostaminen oli helppoa ja laskulla maksaminen myös hyvä juttu. Myös tulokset sain nopeasti ja oli selkeät? kiitos, käytän palvelua varmasti uudelleen!

Hanne, Ylöjärvi

Olin 110% tyytyväinen lääkäripalveluun

Olin 110% tyytyväinen lääkäripalveluun. Lääkäri kuunteli aidosti ja osasi auttaa. Sain tuloksista paljon enemmän irti kuin pelkästään paperilta, joten minulle tämä oli todella tärkeä juttu. Olisin ehkä itse ollut huolissani “vääristä” asioista enkä tiennyt mitä jatkossa oikeasti kannattaa seurata. Nämäkin tulokset vaativat kuitenkin paljon muutakin tulkintaa kuin vain viitearvoihin tuijottamista.

Suvi Sainio, PT, hyvinvointivalmentaja, Hyvinkää

Loistava keksintö – aion ehdottomasti käyttää jatkossakin!

Tykkäsin palvelun nopeudesta ja siitä miten ajan sai nopeasti, labra toimi hyvin ja tulokset tuli nopeasti. 🙂 Kaiken kaikkiaan oikein hyvä ja toimiva palvelu. Meiltä töistä on jo kolme käynyt viikon sisään samassa tarkastuksessa 😀 Eli suosituksia olenkin jo tehnyt! Loistava keksintö – aion ehdottomasti käyttää jatkossakin!

Tanja, Espoo

Tulokset ovat todella kattavat

Sivut ovat selkeät ja testit oli todella helppo varata. Itse palvelu on miellyttävä, helppo ja nopea. Tulokset ovat todella kattavat. Olen erittäin tyytyväinen.

Kati, Lappeenranta

Koko palvelukokemus oli erittäin positiivinen

Palvelu toimi erittäin näppärästi ja tulokset tulivat todella nopeasti. Koko palvelukokemus oli erittäin positiivinen. Työskentelelen hyvinvoinnin parissa valmentajana ja luennoitsijana, ja myös asiakkaideni kokemukset Puhdista ovat olleet pelkästään positiivisia. Jotain on silloin tehty oikein, kun ihmiset eivät malta olla puhumatta positiivisista kokemuksistaan! Tätä on todellakin on helppo suositella muille.

Kaisa, valmentaja ja tietokirjailija

Kiitos hyvästä ja todella nopeasta palvelusta!

Sain ajan nopeasti ja tuloksetkin tuli jo seuraavana päivänä. Tulokset oli esitetty selkeästi ja kattavasti. Suosittelen ehdottomasti muillekin!

Johanna

Suosittelen, että aivan jokainen kävisi mittauttamassa arvonsa!

Olen kokenut aikaisemmin hankalaksi päästä verikokeisiin ja niiden tulkinta on ollut vaikeaa.

Puhdin kautta verikokeiden tilaaminen sekä niihin pääsy oli nopeaa ja vaivatonta. Raportti tuloksista oli helposti tulkittava ja informatiivinen. Olin yllättynyt, että tutkimuksissa selvisi, että minulla on D-vitamiinin vajetta sekä liian alhainen ferritiini.

Jutta Larm
Jutta Larm, hyvinvointiyrittäjä

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mittautin noin paljon arvoja. Kaikki tuli kerralla hyvin kuntoon.

Odotin hyvää palvelua ja sitä myös sain. Ihmisten pitäisi enemmän panostaa omassa hyvinvoinnissaan tällaiseen konkreettisen tiedon hankintaan. Tuloksia ei pidä pelätä, koska on hyvä tietää mitä omassa kehossa tapahtuu ja voida vaikuttaa siihen jos jokin arvo ei ole kohdallaan.

Eveliina, Muurame

Missä ja milloin voin käydä verikokeissa?

  • Tilaa ensin sopivat testit Puhdin kautta ilman lääkärin lähetettä.
  • Laboratoriossa voi käydä usealla paikkakunnalla Suomessa. Suurin osa laboratorioista palvelee myös ilman ajanvarausta.
  • Saat tilauksen jälkeen sähköpostilla selkeät ohjeet näytteenottoon valmistautumiseen. Näytteenotto aamulla tai aamupäivällä yön yli kestäneen (8–12 tuntia) paaston jälkeen.
  • Näytteenotto vie vain muutaman minuutin.
  • Kun tulokset ovat valmiina, saat ilmoituksen tekstiviestillä ja sähköpostilla.
  • Näet tulospalvelusta selkeästi, mitkä arvot ovat viitearvojen mukaisia ja mitä kukin arvo tarkoittaa.

Oma Puhti -osiosta löydät myös syventäviä artikkeleita ja vinkkejä miten voit kehittää omaa hyvinvointiasi!

Jos testin tuloksissa on jotain, josta haluat keskustella lääkärin kanssa, voit tilata erikseen palvelumme kautta lääkärin konsultaation.

Sisältääkö hinta kaikki kustannukset?

Hinta on kokonaishinta.

Voinko lisätä tilaukseen muita testejä?

Kyllä voit. Kaikki testit voit katsoa mittatilaus-sivulta. Lisää haluamasi tuotteet ostoskoriin niin voit hoitaa näytteenoton yhdellä kertaa.

Miksi Puhti

Helppo - Luotettava - Nopea

  • Ilman lääkärin lähetettä. Yli 40€ tilaukset ilman näytteenottomaksua.

  • Tiedot pysyvät Suomessa korkean turvaluokituksen palvelinsalissa, joka on mitoitettu terveyspalveluita varten.

  • Tulokset valmistuvat nopeasti, yleensä jo seuraavana päivänä. Saat selkeän raportin, jota on helppo tulkita.

  • Puhti on 100% kotimainen yritys, joka tarjoaa parasta palvelua hyvinvoinnin kehittämiseen. Verot maksetaan Suomeen.

    Avainlippu

Sisältää seuraavat testit

Täydellinen verenkuva B-TVK

Täydellinen verenkuva koostuu useasta osatutkimuksesta. Testeillä selvitetään veren solujen määrät ja punasolujen rakenne.

Lue lisää

Kolesteroli (fP-Lipidit)

Kolesterolin mittauksessa (lipidit) tutkitaan veren rasva-arvot. Pitää sisällään testit: kokonaiskolesteroli, triglyseridit, LDL-kolesteroli, HDL-kolesteroli, non-HDL ja Kol/HDL-suhde.

Lue lisää

S -hCRP, herkkä

Herkkä CRP (C-reaktiivinen proteiini) on tutkimus, jolla tutkitaan tulehdusta.

Lue lisää

Glukoosi, verensokeri (fP -Gluk)

Glukoosi kertoo veren sokeripitoisuuden. Verensokeri vaikuttaa yleisvointiin ja vireyteen, lihasten ja aivojen toimintaan ja nälän tunteeseen.

Lue lisää

Kreatiniini fP-Krea ja Pt-GFRe

Kreatiniiniarvon perusteella arvioidaan munuaisten toimintaa. Pt-GFRe-tutkimus kertoo, kuinka hyvin munuaiset pystyvät puhdistamaan verta eli poistamaan ylimääräisen veden ja kuona-aineet elimistöstä. Sisältää 2 arvoa, kreatiniinin ja laskennallisen GFR-arvon.

Lue lisää

Kalium (P-K)

Kalium on elimistölle välttämätön suola, joka liittyy muun muassa elimistön nestetasapainoon.

Lue lisää

Natrium (P-Na)

Natrium on yksi elimistön tärkeimmistä suoloista. Se on elämälle välttämätön ollessaan keskeinen suola kaikkien solujen kalvojännitteen ylläpitämisessä.

Lue lisää

P-ALAT

ALAT-tutkimus kertoo maksan terveydestä. ALAT on entsyymi, jota pääsee verenkiertoon maksakudoksen soluvaurioissa. Sen perusteella voidaan päätellä maksakudoksen vaurioitumista.

Lue lisää

D-vitamiini S -D-25

D-vitamiini on tärkeä terveyteen vaikuttava tekijä, johon voimme vaikuttaa itse. D-vitamiini vaikuttaa ihmisen terveyteen kokonaisvaltaisesti. Se vaikuttaa mm. kalsiumin imeytymiseen ja luuston terveyteen. D-vitamiinia tarvitaan myös immuunipuolustukseen ja osteoporoosin ehkäisyyn.

Lue lisää

Ferritiini S -Ferrit

Ferritiini on raudan imeytymis- ja varastoitumismuoto. Se on hyvä elimistön rautavarastojen mittari, ja sen pieni pitoisuus on merkki raudanpuutteesta.

Lue lisää

B12-vitamiini (S -B12-TC2)

Tarkempi B12-TC2-testi (aktiivinen B12). B12-vitamiinia tarvitaan erityisesti hermoston toiminnassa.

Lue lisää

Tyreotropiini (S -TSH)

TSH, eli Tyreotropiini on aivolisäkkeen erittämä kilpirauhasen toimintaa ohjaava hormoni. Tyreotropiini tutkitaan, kun selvitetään kilpirauhasen toimintaa.

Lue lisää

Magnesium S -Mg

Magnesium on elimistölle välttämätön mineraali, jota tarvitaan hermoston ja useiden entsyymien toimintaan.

Lue lisää

Folaatti (fS-Folaat)

Folaatti eli foolihappo on ravinnosta saatava B-ryhmän vitamiini. Se on ihmiselle välttämätön ravintoaine.

Lue lisää

Usein kysytyt kysymykset

Voit ostaa lisätutkimuksia aiempaan tilaukseesi. Tilaa testit normaaliin tapaan Puhdin sivulta; näytteenottaja näkee kaikki tilaamasi tutkimukset järjestelmästä. Puhdin testejä ei voi ostaa laboratorion kassalta.

Pyri nukkumaan, syömään, juomaan, liikkumaan ja työskentelemään normaaliin tapaan testiä edeltävinä päivinä. Pidä aina sama paastoaika ennen kokeita (mikäli paasto on tarpeen) ja syö samat ateriat samaan aikaan kokeita edeltävänä päivänä. Esimerkiksi voimakas stressi tai suru voivat muuttaa arvoja paljonkin. Myös edellispäivän rankka urheilusuoritus voi vaikuttaa osaan tuloksista.

Testeissä kannattaa käydä heti, jotta voit seurata muutoksia terveydessä. Lähtötilanteen kartoittaminen ennen kuntoilun tai elämäntapamuutoksen aloittamista on tärkeää, jotta näet aikaansaadut muutokset konkreettisesti veriarvoissa. Paranevien arvojen seuranta lisäksi motivoi jatkamaan elämäntapojen muutoksessa. Lähtötason tulokset ja seurantatestien arvot päivittyvät samalle raportille Oma Puhtiin, joten näet graafeista selkeästi aikaansaamasi muutoksen.

Puhdin kautta tehtyjen verikokeiden tulokset tulevat helppolukuiselle raportille Oma Puhti-osioon. Tulosraportista on tehty mahdollisimman selkeä. Raportoinnin selkeys on saanut myös paljon kiitosta asiakkailtamme!

Tuloksia voi katsoa sekä mobiilista että tietokoneelta. Tulokset on esitetty graafisesti ja saat myös jokaisen tehdyn testin tarkan arvon. Kun käyt testeissä seuraavan kerran, päivittyvät uudet tulokset samoihin graafeihin.

Mikäli arvo on punaisella, on arvo viitearvojen ulkopuolella. Jos arvo on vihreällä, on se viitearvojen sisällä. Osassa arvoista on myös keltainen alue näiden välissä, joka merkitsee pientä poikkeamaa viitearvoista.

Tulokset voi tallentaa myös PDF-tiedostoksi, joka aukeaa esimerkiksi Adobe Acrobat -ohjelmalla. Halutessasi voit myös printata tulokset paperille.

Voit katsoa mallin Puhdin tulosraportista täältä.

Tuloksia pääset katsomaan Oma Puhti –palvelussa. Palvelun käyttö vaatii vahvan tunnistautumisen suomalaisilla pankkitunnuksilla.

Havainnollistamme selkeästi, mitkä arvot ovat viitearvojen mukaisia ja mitä kukin arvo tarkoittaa. Tulokset on mahdollista tulostaa tai ladata PDF-muodossa.

Halutessasi voit ostaa etälääkärin konsultaation suoraan Oma Puhti -palvelusta. Palvelumme ei sisällä automaattisesti henkilökohtaista lääkärin tekemää tulkintaa tai diagnoosia tuloksistasi. Mikäli epäilet sairautta tai sinulla on oireita, olethan aina yhteydessä suoraan lääkäriin.

Alaikäisen nuoren tuloksiin huoltaja pääsee kirjautumalla palveluun omilla pankkitunnuksilla. Tämän jälkeen tulee painaa nappia ”Vaihda käyttäjää” ja kirjoittaa huollettavan henkilötunnus sekä puhelinnumero, joka oli tilauksessa. 

Suuri osa Puhdin testipaketeista vaatii paaston. Paastonäyte otetaan aamulla tai aamupäivällä yön yli kestäneen (8–12 tuntia) paaston jälkeen. Lasin vettä voi juoda aamulla.

Jos olet tilannut yksittäisiä tutkimuksia, löydät tiedon paastosta tuotteen sivulta Puhdin verkkokaupasta. Tunnistat paastoa vaativat yksittäiset tutkimukset pienestä f-kirjaimesta tutkimuksen lyhenteen edessä (esim. glukoosi fP -Gluk).

Tietyt testit vaativat näytteenottoon tiettyä vuorokaudenaikaa (esim. testosteroni klo 7–10, kortisoli klo 6–10). Tämäkin mainitaan tuotesivulla. Lue tarkemmat ohjeet täältä.

Saat ohjeet näytteenottoon myös tilauksen jälkeen.

Puhdin laboratoriokokeet eivät vaadi lääkärin lähetettä. Mikäli kuitenkin epäilet sairautta, ota aina yhteyttä lääkäriin.

Voit tilata erikseen palvelumme kautta lääkärin konsultaation testien jälkeen.

Puhti-testien näytteenotto onnistuu usealla eri paikkakunnalla. 29.3.2021 lähtien näytteenotto Mehiläisen laboratorioissa. Osta ensin valitsemasi testipaketti Puhdin verkkokaupasta. Laboratoriot sijaitsevat keskeisillä paikoilla kaupunkien keskustoissa. Paikkakunnat ja tarkemmat sijainnit voit tarkistaa täältä.

Saatat myös pitää...

Magnesium on elimistölle välttämätön mineraali, jota tarvitaan hermoston ja useiden entsyymien toimintaan.
Kalsium, albumiinikorjattu. Suuri osa elimistön kalsiumista kulkee albumiiniproteiinin mukana.

Avainluvut

icon-1

Yli

300 000

testiä analysoitu

icon-1

Palautteen keskiarvo

9,5
icon-1

Google-arviot

4,8 / 5

Mediassa nähty